Molemmat ovat jo
ehtineet kerätä menestystä kansainvälisiltä journaaleilta, ja M-DAC ansaitsi viime syksynä EISAlta vuoden
parhaan da-muuntimen tittelin.
Da-muuntimen tukeva alumiinikotelo on hieman
karhea ja mattapintainen. M-DAC tuntuu hyppysissä
kaikin puolin hyvältä. Silti valikkonavigointi voisi olla havainnollisempaa, sillä ilman. Jos
lähdelaitteessa on vain vähän jitteriä, ei tekemiemme
mittausten mukaan kannata ainakaan valita asetusta
?High frequency?, joka lisää jitteriä tuntuvasti.
Käyttö
M-DAC käynnistyy käyttövalmiiksi noin 11 sekunnissa. Merkittäviä ja erityisesti hintaluokassaan erinomaisia hifikoneita kaikki.
Viimeisin sijoituspaikka on ollut Audiolabilla, jolle
Westlake suunnitteli 8200 CD(Q) -soittimen (HM
8/2012) ja nyt testatun M-DACin. Hän on suunnitellut laitteita muun muassa Cambridge Audiolle (DacMagic, CD6) ja Peachtree
Audiolle (Nova, Decco2). Eipä damuunnin montaa näppäintä tarvitsekaan. Laitteen viimeistelyksi voi valita hopean tai mustan.
Ominaisuudet
M-DACissa on otot kahdelle optiselle ja kahdelle
koaksiaaliselle s/pdif-liitännälle. Tätä varten on s/pdif-anto optisena ja koaksiaalisena. Riittävä teho 300 ohmin kuormaan piisaa
suuri-impedanssisten kuulokkeiden ajamiseen. Taajuusvaste ei mutkitellut, kun kuormana olivat Gradon
ja Sennheiserin peruskuulokkeet.
Laitetta voi käyttää halutessaan myös digitaalisignaalien kytkimenä. Automaattinen korjain haistelee signaalin mahdolliset ongelmat itse. Digitaalinen vaimennus kun hukkaa bittejä.
Vaikka M-DAC on perimmiltään da-muuntimeksi
tarkoitettu, on kuulokelähdön laatuun panostettu.
Sen alle yhden ohmin antoimpedanssi antaa viitteitä
hyvästä yhteensopivuudesta kaikenlaisten kuulokkeiden kanssa. Monipuolinen
M-DAC taitaa olla vuoden audiolöytö.
Brittiläis-tsekkiläinen John Westlake on kova nimi
audiopiireissä. Koaksiaalinen otto tukee signaaleja aina 24 bit/192 kHz -formaattiin, mutta optinen
ja usb käsittelevät korkeintaan 24/96-ääntä.
74
suosittelemme
hyvä äänenlaatu
Muunnoksen tekee ESS Sabre 9018 -piiri. Nyt sellainen on saatavilla, ja
musiikinystävät iloitsevat. A-luokkaisesti vahvistettu analogilähtö on sekä rca-liittimin
että balansoiduin xlr-annoin.
Äänenvoimakkuudensäätö tapahtuu digitaalisesti,
joten erittäin herkän päätteen tai aktiivikaiuttimien
kanssa signaalia kannattaa vaimentaa muuntimen jälkeen. Laitteen suunnittelija John Westlake suosittelee,
että jos normaali kuuntelu tapahtuu säätimen asennossa ?30 dB, on analogisten vaimentimien hankinta perusteltua. Tämän
pitäisi vähentää jitteriä.
Jitterin vähentämistä varten on muutama valinta,
joilla säädetään jitterin taajuutta. Valikoista voi myös määritellä,
kellotetaanko signaali uudestaan M-DACissa. Tietokone tai mikä
tahansa usb-isäntänä toimiva laite, kuten modattu
Squeezebox Touch, kytkeytyy asynkroniseen usb-väylään.
Audiolab ei tarvitse ajureita, jotta sitä voisi käyttää
usb-da-muuntimena. testi
Audiolab M-DAC -DA-muunnin
Teksti, kuvat ja mittaukset: Mauri Eronen
?????
Musikaalinen
muunnin
Audiolabin hyvä-äänisten cd-soittimien
oheen ehdittiin jo tovi odotella erillistä damuunninta. Ulkoinen virtalähdekään ei ole
kompakteinta mahdollista seinämallia. Pienen koon vuoksi viiden kilon
massa tuntuu suurelta. Sauvamainen kaukosäädin on simppeli
Virheetön ääni on siis mahdollista
vaikkapa iTunesista. Näitä ei kuitenkaan tuoda
markkinoille Audiolab-tuotemerkillä.
75. erityisesti tietokonekäytössä ja hämärässä huoneessa. testi
M-DACissa on nerokas menetelmä bittivirran laadun testaamiseen.
Laitteeseen on sisäänrakennettu bit perfect -testi, jolla voi varmistua
siitä, että da-muunnin saa bitit juuri sellaisena sisäänsä kuin on tarkoitettu. Sharp Rolloff on mukana vain vertailun vuoksi, koska sitä valmistaja ei suosittele käytettäväksi suuren esi- ja jälkisoinnin vuoksi.
selkeitä merkintöjä menee hetki ennen kuin homma
hoituu selkäytimestä.
Tietokoneen perään kytketty muunnin alkoi toimia
oitis vailla hämminkiä. Erikoisvirtaliitinkin
voisi olla jämäkämmin paikalleen istuva, vaikkei se
kyllä sorkkimatta istukastaan putoa.
Jatkuvaa kehitystä
Laitteen suunnitellut John Westlake ei ole enää
nykyisin Audiolabin palveluksessa, mutta tuottaa
silti ohjelmistopäivityksiä M-DACiin ja on aktiivinen harrastajafoorumeilla
(mm. DD-tila
yrittää kompensoida näitä ongelmia.
Minimum Phase -suodin ei ole aikakoherentti, mutta impulssi ei
herätä esisointia. Se on toiminnaltaan portaaton, mutta tuntuman tahmeus ja pieni klappi vaikeuttavat oikean asennon hakemista. Jotta testi menisi läpi, täytyy toisto-ohjelman tukea
ASIO- tai Kernel Streaming -lähtöä. Usb-väylä tukee myös ohjausta, joten M-DACin omalla kaukosäätimellä voi komentaa tietokoneen toisto-ohjelmaa. LSB-korjain pystyy nimittäin muokkaamaan usb-portista annettavaa ääntä siten, että bitit pysyvät ennallaan, vaikka käytettäisiin
Direct Sound- tai waveout-tilaa. Tällaisia ovat
esimerkiksi d-luokan M-AMP-päätteet, edullisempi
da-muunnin, B-DAC. Siellä voidaan samalla vaihtaa tilalle parempi sisäinen
virtalähde.
Myöhemmin saataville tullee myös muuta elektroniikkaa täydentämään systeemiä. Ongelma poistuu kehittäjän julkaiseman uuden ohjelmiston ja sen himmennysominaisuuden avulla.
Yksi miinus käytettävyydessä on laitteen oma äänenvoimakkuudensäädin. Testin käynnistämisen jälkeen tiedoston toisto
käynnistetään halutulla mediasoitinohjelmalla, ja laite ilmoittaa tuloksen välittömästi. Toistimeksi kelpaa esimerkiksi
foobar2000, J-River tai Winamp sopivasti plugineilla täydennettynä.
M-DAC tarjoaa lisäksi merkittävän toiminnon Windows XP:n käyttäjille. Kolmessa Optimal Transient -tilassa taajuusvaste
alkaa yläpäästään laskea muita suotimia aikaisemmin, mutta nopeiden transienttien esi- ja jälkisointi puuttuu kokonaan. Tiettyä äänidataa sisältävä testitiedosto on ladattavissa
Audiolabin sivuilta. Tästä on erityisen suuri hyöty tietokonetta äänilähteenä käytettäessä. Se sisältää myös äänenvoimakkuuden ohittavan kotiteatterikytkennän.
Jos oman laitteen lähetys Tsekkeihin modattavaksi ei pelota, antaa Westlake mahdollisuuden
päivittää M-DACin komponentteja parempiin. Optimal Transient XD -tila eroaa perustilasta käytettyjen algoritmien osalta, joilla
saattaa olla vaikutusta virtalähteen aiheuttamiin häiriöihin. www.pinkfishmedia.net).
Uudet firmwaret lisäävät muun muassa näytön
himmennyksen ja mahdollisuuden hypätä epämieluisien suotimien yli niitä selatessa. Näytteenottoteorian mukaan suunniteltu Optimal
Spectrum -suodin on taajuustoistoltaan tarkin, mutta siinä esiintyy
esi- ja jälkisointia aikatasossa. Slow Rolloff tuottaa myös jonkin verran esi- ja jälkisointia mutta vaimenee hiljalleen korkeita taajuuksia
kohti. Kappaleiden yli hyppiminen ja pause toimivat viiveettä.
Oled-näyttö on erittäin helppolukuinen kaukaakin.
Joitakin saattaa häiritä sen hidas päivitysnopeus, jonka huomaa satunnaisesti silmiä nopeasti liikuttaessa
. Vain ASIO tai
Kernel Streaming tulevat uudemmilla käyttiksillä kyseeseen.
Sauvamainen säädin
istuu hienosti käteen
ja sisältää painikkeet
ohjaamiseen tietokonetoistossa.
M-DACin valikoiden
selaaminen sen
avulla vaatii harjoittelua.
Seitsemän eri suodinvaihtoehtoa laajentavat äänen hienosäädön
mahdollisuuksia. M-PAX-lisävirtalähteessä (hinta noin 300 puntaa) on analogiottoja, joten M-DACia voi käyttää tulevaisuudessa myös analogisena esivahvistimena. Filtterien
vertailukin on helpompaa, kun kaikkia seitsemää
vaihtoehtoa ei tarvitse käydä läpi.
Päivitystiedostot ja tiedot muutoksista löytyvät
osoitteesta wikkii.org/wiki/M-DAC
Westlake on kertonut, että M-DACiin on tulossa lisävarusteita, jotka lisäävät ominaisuuksia ja mahdollisesti parantavat suorituskykyä. Valitettavasti Windows 7 -ympäristössä tämä ei
sisäänrakennetun limitterin takia enää ole mahdollista
testi
Audiolab M-DAC -DA-muunnin
M-DACin ulkoinen virtalähde käyttää erikoisliitintä. 96 kHz/24 bit -signaalilla pohjakohina on noin 10 dB alhaisempi kuin 44,1 kHz/16 bit -tilassa.
kuunteluarvio
Mikael Nederström
Ensimmäisenä äänessä kiinnittää huomion särökitaraan ja rumpalin pelteihin. Sävykäs ja
reippaasti etenevä ääni vakuuttaa letkeydellään, eikä kuuntelua malta lopettaa. ?Optimal spectrum. 9
Ääni
Kuuntelin M-DACia tietokoneeseen usb-liitäntään
kytkettynä Genelec 8040A -kaiuttimilla. Powerin voi päivittää joko kolmannen osapuolen tarjoamaan vaihtoehtoon tai myöhemmin saatavaan M-PAX-malliin. Kuulokeanto on yhteensopiva monenlaisten kuormien kanssa, ja tehoa on riittävästi. Siinä missä ?Minimum phase. Dynaaminen isku ei ehkä ole yhtä vakuuttavaa kuin armottomasti vääntävässä verrokissa, mutta
musiikin soljuminen kuin itsestään lisää kuuntelunautintoa varsinkin rupisemmilla levyillä. Alan Parsonsista Yelloon musiikki vie helppoudellaan mukanaan. Työpöytäkäytössä tietokoneen perässä ainoa miinus tulee äänenvoimakkuussäätimen tahmeasta tuntumasta.
Kehittäjän aktiivinen ote ohjelmisto- ja rautapäivitysten muodossa saa aikaan tunteen pitkäikäisestä tuotteesta.
M-DACia ei voi kuin suositella, ja hintaluokassaan se on suorastaan hämmästyttävän hyvä.
76
Audiolab M-DAC
899 ?
25 x 5,9 x 25,2 cm
5 kg
opt. tuottaa erittäin iskevää, tarkkaa ja jämäkkää bassoa, parantaa ?Optimal
transient xd. Kauttaaltaan
tämä muuttaa kuuntelun painopistettä äänikuvan ja dynamiikan ihastelusta soittimien sävymaailmaan ja
niiden nyansseihin. Myös lauluäänet toistuvat mukavan orgaanisella otteella. Linjalähdön ja kuulokeannon antoimpedanssi on erittäin alhainen, joten sovitusongelmia
ei ole. -suotimella toimituksen kuunteluhuoneessa. Resoluutiossa ei sinänsä ole
puutteita, mutta siihen ei vain tule kiinnittäneeksi niin paljoa huomiota kuin yleensä. Toistosoftan
virkaa toimitti foobar2000 Kernel Streaming -lähtö
aktivoituna. Äänen luonnehdinnassa
nousevat esiin samat havainnot. Musiikki soljuu kuin itsestään.
Mikael Nederström kuunteli M-DACin ?Optimal
transient xd. taas piristää peltien kilkettä luoden kokonaisuutena kirpakkaamman yläpään. Da-muuntimen upean äänen ja luotettavan toiminnan liitto aiheuttaa vakavaa omistamisen halua. Rullaava, vaivaton
ja sujuvasti soljuva soundi tuovat mieleen jopa kliseet vinyylisoundista. avaa verhoa entistä enemmän, mutta kiristää jo
keskialuetta ja tuo selvää raspia miesvokaaleihin.
Suotimien vaikutus on hyvin pieni, mutta bassotoiston kiinteytyminen ?Minimum phase. ja koaks s/pdif, usb
rca, xlr
infrapuna sisään ja ulos
? Koukuttavan upea ääni
? Vaihtoehtoiset digisuotimet
? Moitteeton suorituskyky
? Kehittäjän tarjoamat
päivitykset
? Hyvä kuulokeanto
? Äänenvoimakkuussäätimen
tahmeus. Digitaaliottojen järjestys takalevyssä
saattaa hämärässä aiheuttaa sekaannusta, sillä järjestys on käänteinen ja heti niiden vieressä on digilähtö. Oheislaitteena olivat Aurelia Magenta -kaiuttimet ja Musical Fidelity M6 500i -vahvistin ja vertailumuuntimena Meridian 808i. Niin tai näin, erittäin miellyttävä
musiikintoistin joka tapauksessa. Kummassakin on nimittäin
iso annos siisteyttä ja miellyttävyyttä vertailukoneen analyyttisen, viileän ja pistemäisenkin otteen rinnalla. Kaukosäätimen infrapunasignaalit voi kierrättää muuntimen läpi.
mittaustulokset
Taajuusvaste linjalähdöistä Optimal Spectrum(musta käyrä), Optimal Phase- (punainen) ja
Optimal Transient -suotimella (sininen).
Kuulokeannon taajuusvaste Optimal Spectrum
-suotimella, kun kuormana on Grado SR 125 (musta
käyrä) ja Sennheiser HD 700 (punainen).
Jitter linjalähdöistä koaksiaaliotolla Optimal
Spectrum -suotimella.
Tehonkulutus
17 W
Antojännite, 1 kHz, 0 dBFS
2,3 V (rca)/4,6 V (xlr)
Antoimpedanssi, 1 kHz
<1 ohm (rca)/
1,5 ohm (xlr)
Lineaarisuus, 44,1 kHz/16 bit ?95 dBFS
Lineaarisuus, 96 kHz/24 bit ?111 dBFS
Kanavatasapaino, 1 kHz
0,0 dB
Kanavaerotus, 1/20 kHz
124/103 dB
Häiriöetäisyys, A-paino
115 dB
Pohjakohina, 1?10 kHz
?118 dBV
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz <0,001/<0,001 %
IM-särö, 2nd/3rd
<0,001/<0,001 %
Jitter, 44,1 kHz/16 bit
115 ps (coax),
118 ps (opt)
Kuulokelähdön impedanssi <1 ohm
Kuulokelähdön teho
31 mW@300 ohm
271 mW@30 ohm
Mittaukset on tehty Optimal Spectrum -suotimella äänenvoimakkuussäädin ohitettuna. vokaalien läpikuultavuutta. Toistossa tuntui oitis olevan jotain taianomaista. Mittaustulokset
ovat erinomaiset. Keskialueen rauhallisuus ei tule läpinäkyvyyden kustannuksella tai liialla siloittelulla.
Eri suodinasetukset tuovat oman mausteensa soundiin. Yleinen siisteys ja
musiikin helppo eteneminen nousevat pääosaan.
info
Hinta:
Mitat (l x k x s):
Massa:
Digitaaliotot:
Linja-annot:
Muuta:
yhteenveto
Audiolab M-DAC on yksi niistä ilahduttavista yksittäisistä hifilaitteista, joka kaappaa sisään musiikkiin. Äänen muokattavuus eri suotimilla on piste ii päällä.
Liitännät ovat kattavat, ja laitteen suorituskyky erinomainen. M-DAC on
kaikkea muuta kuin armoton retuuttaja. Bittien oikeellisuus varmistui M-DACin
omalla testillä.
Kulunut ilmaus ensi tahdeista on M-DACin kohdalla
pakko mainita. -asetuksella
keikautti yleispätevyysvaa?an sen suuntaan. ?Optimal
transient dd